4-johtiminen / 6-johtiminen tekniikka

Itse punnitusanturi ja liitäntäkaapeli muodostavat jännitteenjakajan; toisin sanoen, mitä suurempi kaapelin vastus on, sitä pienempi on punnitusanturin venymäantureiden välinen jännite. Pienempi jännite Wheatstonen sillan yli johtaa puolestaan pienempään lähtösignaaliin: punnitusanturin herkkyys vaihtelee siis liitäntäkaapelin vastuksen mukaan.
6-johtimisessa kytkentätavassa jännite mitataan suoraan venymäanturisillan yli kahden lisäjohtimen avulla ja korjataan tarvittaessa; tämän vuoksi herkkyys (ominaisarvo) on riippumaton kaapelin pituudesta tai lämpötilasta. Tämä on mahdollista kaapelin vastuksen jatkuvan kompensoinnin ansiosta – lämpötilasta tai kaapelin pituudesta johtuvat muutokset eivät siis vaikuta herkkyyteen.

6-johtimista kytkentätapaa käytetään erityisesti erittäin tarkkojen anturien yhteydessä.
Jos 6-johtiminen punnituskenno on tarkoitus liittää 4-johtimiseen mittausvahvistimeen, suosittelemme anturijohtojen oikosulkemista vastaaviin syöttöjännitejohtoihin. Tämä pienentää syöttöjohdon ohmista vastusta, mikä puolestaan pienentää syöttöjohdon jännitehäviötä – ja minimoi siten kaapelipituuden ja mahdollisten lämpötilasta johtuvien vaikutusten merkityksen.

Jos joudut suorittamaan erittäin tarkkoja mittauksia 4-johtimista tekniikkaa käyttävällä vahvistimella, on suositeltavaa kalibroida mittausketju, jotta kaapelin vaikutus voidaan eliminoida kalibroinnin aikana.
4-johtimista tekniikkaa käyttävien voima-anturien tapauksessa liitäntäkaapeli on osa kalibrointiverkkoa – kaapeleita ei tule lyhentää, ja jos mahdollista, ne tulisi jatkaa 6-johtimista tekniikkaa käyttäen, jotta herkkyys ja lämpötilan vaikutus ominaisarvoon eivät heikkene.

Syöttöjännitteen taajuuden vaikutus nollasignaaliin [%]

Nollasignaalin suurin poikkeama nimellisarvosta syöttöjännitteen kantoaaltotaajuuden muuttuessa. Taajuusalue on määritettävä.

Syöttöjännitteen taajuuden vaikutus ominaisarvoon [%]

Syöttöjännitteen kantoaallon taajuuden muuttamisesta johtuva nimellisarvoon suhteutetun ominaisarvon suurin poikkeama. Taajuusalue on määritettävä.

Syöttöjännitteen toiminta-alue [V]

Syöttöjännitteen alue, jolla voima-anturia voidaan käyttää siten, että sallitaan suuremmat virherajat ilman, että sen metrologisissa ominaisuuksissa havaitaan pysyviä merkittäviä muutoksia, kun anturia käytetään uudelleen syöttöjännitteen nimellisarvoalueella.
Huomautus: Kun kyseessä ovat voima-anturit, joissa on integroitu elektroniikka, ne tuottavat syöttöjännitteen venymäanturille. Integroitua elektroniikkaa käytetään syöttöjännitteellä, joka on yleensä 12 V DC tai 24 V DC.

Eristysvastus [Ω]

Ohm-vastus, mitattuna liitoskaapeleiden ja voima-anturin muodonmuutososan välillä, testijännitteen ollessa määritelty

Kalibrointitarkistus [CC]

Vahvistimissa, joiden lähtövirta on 4–20 mA, CC asetetaan yleensä seuraavasti:
CC-Hub = NP+16 mA
CC-absolute = 20 mA
Mittaa CC-vastus vastusdekadin avulla ja aseta se arvoon 20 mA.
Kun KK-0040:n ”CC”-painiketta painetaan, nimellinen lähtösignaali kytkeytyy päälle.
CC on kytketty GND:hen (matala aktiivinen) --> Testaa esimerkiksi katkaisulaitteen toiminta ilman todellista kuormitusta anturissa.

Syöttöjännitteen nimellisalue [V]

Syöttöjännitteen alue, jolla voima-anturi täyttää teknisissä tiedoissaan määritellyt virherajat.

Syöttöjännitteen vaikutus nollasignaaliin [%]

Voimantunnistimen nimelliskarakteristikan nollasignaalin muutos, joka johtuu syöttöjännitteen muutoksesta syöttöjännitteen nimellisalueella BU, nom.

Syöttöjännitteen vaikutus ominaisarvoon [%]

Voimantunnistimen ominaisarvon suhteellinen muutos, joka johtuu syöttöjännitteen muutoksesta syöttöjännitteen nimellisalueella BU, nom.

Syöttöjännite [V]

Mittausketjun mittausvahvistimen käyttöjännite (verkkovirta tai akkuvirta)